Kuvaus
Tuotekuvaus
Satulatuolin pohjassa on puolipallo, joka mahdollistaa sen liikkuvuuden lantion liikkeiden avulla eteen, taakse ja molemmille sivuille. Satulatuoli antaa selälle terveellistä liikettä ja opettaa hyvään ryhdikkääseen pystyasentoon. Keinuvat liikeradat sekä tasapainoilu houkuttelevat terveelliseen liikuntaan työn lomassa aktivoiden kehoa ja eri lihaksia työpäivän aikana. Liike lievittää selän jännitteitä, jotka ovat syntyneet virheellisestä istuma-asennosta tai esim. urheilusuorituksesta. Myös niskakivut, hartiakivut sekä normaalit selkäkivut vähenevät alaselän paremman asennon myötä.
Pallomaisella satulatuolilla saat liikettä epäterveelliseen staattiseen istumiseen. Selkäkipu helpottuu, kun hermojen välinen paine laskee satulatuolin liikkeen ansiosta. Tasapainoilu toimii kuin kevyt Pilates, eli syvät lihakset aktivoituvat. Selkäranka saa näin tukea lihaksista, mikä on oleellista selän alueen kuntouttamisessa. Liike vapauttaa selän sekä alaselän jännitystiloja, joita syntyy vääristä istuma-asennoista tai esim. urheilusuorituksista. Aineenvaihdunta ja verenkierto paranevat. Lantionpohjan lihakset vahvistuvat, mikä auttaa mm. hallitsemaan virtsankarkailua. Lantionseudun aktivointi vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin. Erinomainen apuväline myös iäkkäille tai liikuntarajoitteisille.
Tuotetiedot
- Sopii naisille, miehille sekä noin yli 12-vuotiaille lapsille
- Koko noin 30 x 30 cm
- Kaksi korkeutta: matala (4 cm) ja korkea (10 cm)
- Paino 600 g
- Sisältää muovisen alustan
- 100% villakangas on erittäin kestävää ja likaa hylkivää, 4 väriä:
tummanharmaa, vaaleanharmaa, keltainen ja sininen - Pesu on suoritettava hellävaraisesti ja haaleampaa vettä käyttäen
- Kangas ei ole irroitettava
- Valmistettu käsityönä Suomessa, kestävistä ja korkealaatuisista materiaaleista
- Ei painorajaa